Hiljaisuudessa voin valoa koskettaa

Pitkästä aikaa! Joulu tulla jolkottelee, vaikkei vielä siltä juuri tunnukaan. Tänään kuitenkin seurasin Hailuodon kirkon Kauneimpia joululauluja virtuaalikirkosta, minkä jälkeen lähdettiin mun pikkusiskon Annan kanssa Espoon tuomiokirkkoon laulamaan ihan paikan päälle. Oli aika mukavaa. Oon ensimmäistä kertaa neljään tai viiteen vuoteen luopunut mun periaatteesta tehdä kaikki joululahjat itse. Tuntui liian ylivoimaiselta ja stressaavalta sekä kuormittavalta neuloa ja ommella hiki hatussa olematta edes varma että lahjan saaja millään tasolla tykkää tuotoksesta. Kun ei vaan viitsisi joka vuosi antaa lapasia tai itse painettua tyynyliinaa.

 

Kuvissa näkyvät tuikkukupit sen sijaan ovat molemmat itse koristeltuja. Korkeamman sain yhdeltä ihanalta työkaverilta joululahjaksi, toisen tein itse ollessani töissä. (on ihan kivaa, kun välillä pääsee askartelemaan ja leikkimään lasten kanssa!) Mun mielestä noi näyttää aika kivoilta.

 

Vaikeinta on olla vaikka onnellinen vaan

Mä rakastan lumen tuomaa sinertävän harmaata maisemaa, nipistelevää pakkasta ja kevyitä hiutaleita. Vähän myös sitä loskaa, jota muiden puheista päätellen ulkona riittää. Itse en ole sunnuntai-illan jälkeen kurkannutkaan ovesta ulos, vaan maannut peittojen kanssa sängyssä parantelemassa kuumetta. Ärsyttää, koska olisi töitä, partiota, lunta edes hetken ja tarve päästä kokeilemaan uutta laajakulmaobjektiivia ihan kunnolla. Oon kuluttanut aikaa lähinnä luomalla Spotify-soittolistoja, katsomalla leffaa ja tuijottamalla kattoa. Pirteinä hetkinä oon myös vähän neulonut ja kirjoittanut juttuja lippukuntalehteen. Huomenna olis tarkoitus olla terve. (peukut pystyyn)

 

En nyt keksi mitään iskevää otsikkoa

Yritin tässä yksi päivä muka kuvailla puhelimella tänne jotain my day -kuvia, kunnes tajusin ettei ketään ihan oikeesti kiinnosta nähdä miten mä herään, syön aamupalaksi jukurttia, käytän koiran ulkona, menen töihin, olen töissä, tulen töistä, syön, datailen puhelimella ja menen nukkumaan. Joo, on mulla vapaapäiviäkin, mutta ne vietän useimmiten kotona Batman -legginsseihin ja peittoon sonnustautuneena ja yritän kuumeisesti löytää leiripaikkaa ensikesän partioleirille. Viikot kieltämättä tuntuu vähän tasapaksulta sumulta ja lokakuu meni multaa jotenkin ihan ohi. Oon juonut teetä enemmän kuin laki sallii ja harrastanut liikuntaa viimeksi ehkä kaksi kuukautta sitten. (eiku kävin mä kerran kiipeilemässä, hehe) Leikkautin myös hiukset lyhyiksi ja vaihdan tuon sivupalkin ponnarikuvan pois heti kun saan itsestäni edes kohtalaisen kuvan. Selfie ei nyt ehkä oikein kelpaa.

 

Joo eiköhän tää ollut taas tässä. Onneksi kohta on joulu!!

 

ps. Missä lumi viipyy???

Ai tämmönen blogikin on

On varmaan sanomattakin selvää, että oon suhteellisen surkea bloggari. Vaikka en mä kyllä oikeastaan miellä itseäni mitenkään bloggariksi, en edes tiedä onko tää varsinaisesti mun juttu. On ollut vähän kiire ja silloin kun sitä aikaa olisi ollut ei tullut mieleenkään, että tämmönen blogikin on olemassa. Oon oikeasti vähän ehkä unohtanut, että mulla on blogi jota olisi ihan suotavaa välillä päivittääkin.

 

Yritän vähän aktivoitua ja ehkä myös melkein kuukauden tauon jälkeen kaivaa kamerankin esille. Huomenna menen kiipeilemään ja maanantaina vetämään (taas vaihteeksi) sushiöverit. Semmosta ihan kivaa mulle kuuluu, töitä ja partiotakin aika paljon.

 

Nähdään taas!

Kun materia ei tee onnelliseksi

Tänään ostin uuden takin ja kengät. Olen niihin tyytyväinen, mutten silti ole iloinen tai onnellinen siitä, että ostin ne. Tiedän, että tarvitsin toiset kengät, ei kuulemma voi kulkea koko syksyä samoissa kuluneissa syksytennareissa. Ja talvitakkejakin voi omistaa kaksi. Silti on vähän sellainen olo, että joku jossain muualla olisi tarvinnut sitä rahaa enemmän kuin minä. Ihmiset näkee nälkää ja mä ostin uuden takin.

 

Tiedän, ettei ostamatta jättäminen pelasta maailmaa. Ei etenkään, kun en edes ostele asioita mitenkään erityisen paljon. Ja vaikka itsekkäästi ostin toisen takin, koska ajattelin että on ihan kiva jos ei tarvitse kulkea kevääseen asti yhdessä samassa, kävin tänään myös luovuttamassa verta. Ja viikko sitten lahjoitin kirkon ulkomaanavun kautta kehitysmaan naiselle mahdollisuuden viedä lapsi päivähoitoon opiskelun ajaksi. Mutta en siltikään ole ihan varma, olisiko pitänyt käyttää rahat muuhun kuin materiaan. Koska eihän ei niin hyviä tekoja voi mitenkään kompensoida hyvän tekemisellä, kun ei tässä kuitenkaan ole kyse mistään karman laista, vaan ihan arkipäiväisistä valinnoista.

 

Vaikka niin moni hehkuttaa materialismionnellisuutta (ei, siinä ei sinänsä ole mitään väärää, kunhan se on kohtuullista), oon kuitenkin varma että ne kaikkein syvimmät onnellisuuden tunteet koetaan joidenkin ihan muiden asioiden parissa. En vaan jaksa uskoa, että joku ilahtuisi uusista vaatteista enemmän kuin lämpimästä halauksesta, aidosta hymystä tai yllättävästä puhelinsoitosta, jolle voi hymyillä vielä seuraavanakin päivänä. En vaan halua uskoa, että sellaisia ihmisiä olisi olemassa.

Tää on parasta just nyt!

Mun viikonloppu oli täynnä parhaita kavereita, kirpeetä syyssäätä, Luukin kaunista luontoa, naurua, liian painavaa rinkkaa, nuotion lämpöä, trangiaruokaa ja innokkaita lapsia. Partiota parhaimmillaan! Sunnuntaina väsytti aika vietävästi, mutta olisin kyllä silti jäänyt mieluusti vielä muutamaksi yöksi. Onneksi seuraavaan tapahtumaan on enää viikko ja sitä seuraavaan kolme viikkoa, parasta!