Eilen mulla oli (taas kerran) vapaapäivä ja paremman tekemisen puutteessa lähdin heti aamusta Nuuksioon päivävaellukselle. Pirttimäen ulkoilualue alkaa pikkuhiljaa kyllästyttämään, kun oon siellä jo niin miljoonasti retkeillyt, mutta sieltä mä silti eilenkin lähdin. Aamuteet keittelin Sorlammen rannalla joskus yhdeksän aikaan, oli ihan hiljaista. Ja tee on kuksasta juotuna ehkä maailman parasta. Sorlammelta lähtiessä mun suuntavaistoa meinas vähän sekoittaa tie, jota ei mun uunituoreessa vuoden 2001 kartassa näkynyt. (Kyllä, päivitetty kartta on ostoslistalla.)
Kuljin koko päivän aika rauhassa, pysähtelin valokuvaamaan ja lounaan jälkeen pidin aika pitkän tauon, kun aurinko alkoi sopivasti vähän paistamaan. En tiedä yhtään paljonko kävelin, mutta lähdin Pirttimäestä ja palasin Karhusuon koululle, mistä pikkusisko Anna tuli hakemaan mut skootterilla. Ainoat kanssaretkeilijät näin Pirttimäen parkkipaikalla ja seuraavan kerran ihmisiä näky vasta Karhusuon ulkoilureiteillä (joita ei myöskään mun kartassa näkynyt).
Mulla oli tosi kiva päivä, suosittelen yksin retkeilyä ihan kaikille! Oli aikaa ajatella rauhassa ja vähän päästää irti kaikesta negatiivisesta. Muutenkin luonnossa liikkuminen rauhoittaa ainakin mua itseäni ja antaa paljon uutta energiaa.
Voie ei kuinka ihania nää luontokuvat!! Näitä ehdottomasti lisää!! Ihmettelin että miksi sulla on noin vähän lukijoita?:o Sait uuden lukijan!!:)
VastaaPoistaVoi kiitos paljon! Ja luontokuvia tulee ihan varmasti lisää viimeistään viikon päästä! Ei tää blogi oo vielä kovin kauaa pyöriny eli varmaan ainakin se on osasyynä vähäiseen lukijamäärään :D
PoistaNiin ja vielä yks kysymys että millä objektiivilla oot kuvannut nää kuvat?(:
VastaaPoistaCanon EF 50mm 1.4 :)
PoistaIhania kuvia! :)
VastaaPoistawww.kenkafriikki.com
kiitos :)
Poista